62 ihmistä yhtä rikkaita kuin puolet maapallon väestöstä – ovatko veroparatiisit väärin?

The Guardian kirjoittaa artikkelissaan Oxfamin teettäämästä raportista, jossa 62 maailman rikkaimman miljardöörin omaisuus on yhtä paljon kuin puolella maapallon väestöstä.

Vuonna 2010, rikkaimmat 388 ihmistä omistivat yhtä paljon kuin köyhimmät 50%. Vuonna 2015 määrä oli 62 ihmistä. Alla on kuvaaja muutoksesta.

 

 

Mark Goldring, Oxfam GB:n toimitusjohtaja sanoi: “Se vain ei ole hyväksyttävää, että köyhin puolisko omistaa yhtä paljon kuin pieni joukko rikkaimpia ihmisiä – niin vähän että se joukko mahtuisi yhteen bussiinkin.”

Oxfam ehdottaa, että veroparitiisit ja veronkierto pitäisi saada kuriin ja investoida julkisiin palveluihin. Artikkelin mukaan isojen yritysten sijoittamat rahat veroparatiiseissä ovat melkein nelinkertaistuneet vuosina 2000-2014.

 

Ovatko veroparatiisit mielestäsi oikein vai väärin?

 

Mediassa puhutaan paljon eriarvoisuudesta ja verotuksesta. Suomessa, niin kuin monessa muussakin maassa, on korkea verotus, mikä tietysti harmittaa monia.

Vaurauden mukana tulee verotukseenkin vaihtoehtoja. Esimerkiksi, kun omistat noin miljoonan sijoitussalkun, voit hankkia sijoituskuoren sijoitustesi ympärille ja välttää verotusta.

Sijoituskuori on täysin laillinen ja tarkoittaa sitä, että vero maksetaan vasta, kun rahaa nostetaan pois sijoitussalkusta. Eli tuotot voidaan laittaa kasvamaan korkoa korolle, ilman veroseuraamuksia. Se on kuitenkin sen verran kallis, että kovin paljoa alle miljoonan salkulla sitä ei kannata pitää.

Isoilla yrityksillä tilanne muuttuu sillä tavalla, että voitot voidaan tehdä niissä maissa, joissa se on verotuksellisesti kannattavaa. Esimerkiksi Suomessa McDonald’s Oy on tehnyt vain yhden voitollisen tilikauden. Se ei silti tarkoita, etteikö se liiketoiminta olisi Suomessa kannattavaa. Voitot vain nostetaan muualla.

 

62 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä - veroparatiisit

 

Veronkiertoa vai verosuunnitelua?

 

Tämä saattaa kuulostaa väärältä ja veronkierrolta, mutta todellisuudessa yritykset maksavat veroa moneen kertaan ennekuin saadaan tulos, mistä verottaa.

Yrityksethän maksavat veroa jo mm. kiinteistöstä ja palkoista. Näistäkin kerätty verosaalis on paljon suurempi potti kuin mitä voitosta yleensä saadaan. Kuitenkin laiton veronkierto täytyy erottaa laillisesta verosuunnittelusta.

Jos ajattelee, että laillinen verosuunnittelu olisi jollain tavalla väärin, niin kannattaa harkita uudestaan. Valtioiden tehtävä on mahdollistaa asioita, tuottaa palveluita ja turvallisuutta yhteiskunnassa asukkaiden rahoilla – ei kiskuroida maksimaalista veropottia.

Veroparatiisit eivät ole se ongelman ydin. Ongelman ytimessä on se, että tavalliset ihmiset eivät ole yhtä taitavia rahan kanssa. Rahataidot ovat elämäntaito siinä missä kaikki muutkin. Jostain syystä rahankäyttöä, sijoittamisesta ja yrittäjyyttä vain ei ole opetettu. Päinvastoin ne on joko kokonaan laiminlyöty tai jopa väheksytty.

Jos katsomme maailman rikkainta 62 ihmistä, he ovat taitavia rahan kanssa. He tietävät, miten sijoittamalla ja bisneksellä tehdään rahaa. Me olemme täällä sitä varten, että kuka tahansa voisi oppia ne taidot.

Siksi olemme olleet mukana tekemässä kouluihin tarkoitettua talouden oppimispeliä, Money Flow Challengea. Siksi meillä on verkkovalmennuksia ja livevalmennuksia.

Jos et vielä ole aloittanut matkaasi parempiin rahataitoihin, nyt voit aloittaa sen helposti. Lataa ilmainen oppaamme ja aloita nyt.

Tsemppiä matkaan!

 

 

Alun perin julkaistu ???, päivitetty keväällä 2022.

sisään Vaurastuminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Taloudellisen aikuistumisen 23 askelta – Oletko vielä vauvan tasolla?