skip to Main Content

Älä sekoita näitä kahta termiä! Vaurastuminen vs rikastuminen

Monet luulevat, että vaurastuminen ja rikastuminen ovat sama asia. Jotkut näkevät vaurastumisen ja rikastumisen olevan ökyilyä ja itsekkäiden ihmisten touhua. Mutta ne eivät kuitenkaan ole samoja asioita.

 

dicaprio heittää rahaa rikas rikastuminen

 

Mikä on mielikuvasi rikkaasta ihmisestä?

 

Jenkkielokuvista tuttu ökyily herättää kyllä mielenkiintoa ja hyviä kohu-uutisia. Rikkaat ja vauraat ihmiset helposti mielletään ahneiksi ihmisiksi, joiden elämän tehtävä on suurinpiirtein riistää muilta, jotta voisi itse elää pinnallista elämää. Olemme kaikki nähneet satoja elokuvia, joissa tätä aihetta kärjistetään entisestään. Titanic-elokuva on yksi loistava esimerkki rikkaiden ihmisten pinnallisuuden kärjistämisestä.

Huomioitavaa tässä on se, että elokuvat ja uutisotsikot eivät ole todellisuutta. Jos katsotaan esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjä ja niiden rahoitusta, sieltä löytyy usein ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella vaurastuneet ja haluavat jakaa omaa menestystään muille.  Esimerkiksi Hilton-hotelleilla vaurastunut Barron Hilton on ilmoittanut antavansa 97% omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen, kun perintö aikanaan jaetaan.

 

Mitä on todellinen vauraus?

 

Vaurastuminen ei tarkoita pelkästään rikastumista. Sekin voidaan laskea vaurastumiseksi, kun sinulla on vuoden lopussa vaikkapa 100€ enemmän rahaa kuin vuoden alussa. Toki  100€:lla ei vielä pääse lentämään helikopterilla Lappiin ja katsomaan vieläkö Ylläksen huipulla on lunta, mutta silti olet vauraampi kuin vuoden alussa.

Todellinen vaurastuminen ei ole pelkästään rikastumista vaan tarkoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Viime viikonloppuna pidettiin ensimmäistä kertaa Vaurastumisen Perusteet ja Saa Mitä Haluat -valmennukset saman viikonlopun aikaan yhteisvalmennuksena. Siellä käytiin läpi oman elämän neljä eri osa-aluetta, joita ovat Talous, Sosiaaliset suhteet, Fyysinen hyvinvointi ja Henkinen hyvinvointi. Todellinen vauraus on kaikkea tätä. Kun talous ei ole viemässä huomiota elämässä oikeasti tärkeiltä asioilta, on helpompi parantaa esimerkiksi parisuhdetta tai terveyttä. Mikä on sinun hyvinvoinnin pullonkaula? Keskity siihen!

Kuva Vaurastumisen Perusteet -valmennuksesta

Vaurastumisen Perusteet 17.5.2015

Saa Mitä Haluat -valmennuksen kuva

Saa Mitä Haluat 16.5.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

Pilvilinnassa ei kuitenkaan kannata elää

 

Median tehtävä on herättää tunteita ja sitä saadaan kärjistämällä. Siitä huolimatta kaikki rikkaat ihmiset eivät lahjoita hyväntekeväisyyteen eikä heillä välttämättä ole kaikki elämän osa-alueet kunnossa. Näitä ihmisiä on olemassa, mutta se ei voi olla este sinun vaurastumisellesi. Jos rikas ihminen luo sinussa välittömästi kuvan ahneesta ökyilijästä, kannattaa miettiä mielikuvan vaihtamista. Eihän kukaan meistä halua olla ahne ökyilijä tai paha ihminen. Mielikuvat vaikuttavat alitajuisesti valintoihimme. Jos olet ihmetellyt, miksi et vaurastu vaikka teet töitä sen eteen kannattaa lukea artikkeli “Miksi en onnistu, vaikka tiedän, taidan ja teen?”

Hyvä tapa murtaa myyttejä vauraista ihmisistä on viettää aikaa heidän kanssaan. Tulet huomaamaan, kuinka poikkeuksettomia ja hyvätahtoisia monet vauraat ihmiset ovat. Hyviä esimerkkejä ovat tuoreet suomalaisen startup-kulttuurin esikuvat Ilkka Paananen ja Peter Vesterbacka. He kulkevat pääsääntöisesti hupparissa ja juttelevat mielellään tavallisten ihmisten kanssa.

 

Vesterbacka ja Paananen vaihtavat kokemuksia todellinen vaurastuminen

Kuvan lähde: finland.fi

 

Back To Top