Miten opettaa lapselle rahankäyttöä?

Vuonna 2016 alle 18-vuotiailta suomalaisilta karhuttiin 660 000 €.  Jotta tämä ei kävisi omalle lapselle, kannattaa antaa muutamia neuvoja matkaan.

Ulosotossa oli vuoden 2018 lopussa valtakunnanvoudinviraston tilaston mukaan 1806 alaikäistä lasta, joista osa jopa vaippaikäisiä. Ongelma on jo sen verran iso, että sitä on vaikea enää sivuuttaa. Nimittäin suurin ongelma, mikä suomalaisilla on rahaan liittyen, on että rahasta ei puhuta – tai jos puhutaan niin lähinnä sen puutteesta.

Kun rahasta ei juurikaan puhuta, lapset ja nuoret joutuvat arvaamaan, mitä rahan kanssa tehdään. Arvauksen tukena käytetään niitä malleja, joihin liittyy vahvoja tunteita. Yleensä se on se, että silloin kannattaa ostaa, kun halvalla saa. Länsimainen kulutuskulttuuri, pikavippimainokset, alemainokset ja muut mainokset, joita nykyään tyrkytetään meille jopa omasta taskustamme ovat omiaan tuomaan kortensa tähän kekoon.

Pidetään omat lapsemme turvassa

Lasten kasvamista ja kehittymistä on hienoa katsoa. Jossain vaiheessa lapset kasvavat omavaraisiksi ja lähtevät pois kotoa. Ennen kuin he lähtevät, heillä olisi hyvä olla joku järkevä käsitys rahankäytöstä.

Jos itsellä on rajoittavia uskomuksia ja rahasta lähinnä huonoa sanottavaa, on suuri riski että se myös periytyy omalle lapselle. Paras tapa tunnistaa, mitä ohjelmointia lapselle on tupsahtanut tähän mennessä on kysyä häneltä.

Voit kysyä esimerkiksi näin: “Hei Jenni, oot varmaan huomannut että meidänkin perheessä rahaa käytetään päivittäin? Kiinnostaisiko sua ymmärtää rahaa hiukan paremmin?”

Mitään tietoa ei voida opettaa ennen kuin “kanavat on auki”. Nyt pikku-Jennin antennit on viritetty rahan taajudelle ja keskustelu on auki. Seuraavaksi voit kysyä vaikkapa: “Kun sullakin on jo jonkin verran elämää takana niin mitä oikein ajattelet rahasta?”

Tämän jälkeen lasta kannattaa kunnella. Saatat vaikka oppia jotain.

10€ - - 100€ Miten opettaa lapselle rahankäyttöä blog kuva

Lapselle 100 euron viikkorahat?

Moni tietää, että viikkoraha on lasten keskuudessa iso juttu, ja sitä välillä vertaillaan välitunnilla kavereiden kanssa. Tämä johtaa usein myös lapsen ja vanhemman väliseen keskusteluun, jossa viikkorahan määrää pyritään yleensä nostamaan.

Siinä vaiheessa, kun oma lapsesi tulee kotiin ja sanoo, että naapurin Matti saa 12 euroa viikkorahaa ja hän saa vain 10, niin jotain täytyisi tehdä. Tätä kutsutaan joka kodin YT-neuvotteluksi.

Kun lapsi tulee kysymään viikkorahan korotusta, voit vetää hihastasi erään mainion ässän. Lapselle voi opettaa rahankäyttöä hieman yksinkertaistetulla tavalla keskustelun yhteydessä. Voit sanoa lapsellesi seuraavaa:

Saat viikkorahaa kioskille tuhlattavaksi edelleen 10 euroa. Sitä ennen sijoitamme kuitenkin nimissäsi toiset 10 euroa. Sen lisäksi olemme keränneet sinulle säästötiliä 10 euroa viikossa, jonka voit kyllä tästä lähin sinäkin tehdä laittamalla 10 euroa säästöpossuun, jotta se pysyy tallessa. Hoidamme myös joka viikko kiinteät kulusi noin 55 euroa, ja kouluttamiseesi menee noin 10 euroa. Ja koska olemme näin hyväosaisia, lahjoitamme nimissäsi myös 5 euroa hyväntekeväisyyteen. Yhteenlaskettu viikkorahasi onkin siis oikeasti 100 euroa, josta saat käyttää 10 euroa itse ihan minne haluat.

100 euron viikkorahalla lapsi on varmasti välitunnin kingi, vaikkei taskusta löytyvä euromäärä olekaan muuttunut. Sen sijaan pään sisäisessä ajatusmaailmassa saattaa tapahtua muutoksia, ja mukaan on voinut tarttua hieman arvokasta oppia. Sen jälkeen on naapurin Matin vanhemmilla hieman selittelemistä.

Jos sekään ei riitä..?

Jos lapsesi ei ole vielä vakuuttunut niin siinä vaiheessa kannattaa ottaa paras aseesi käyttöön. Nimittäin totuus. Käykää yhdessä läpi suurinpiirtein, miten teidän taloudessa rahaa käytetään. Paljonko on teidän talouden tulot ja mihin ne tulot kuukauden mittaan menevät.

Opitte molemmat varmasti enemmän taloudesta ja lapsellasi on heti enemmän kosketuspintaa, että miten suurinpiirtein oma taloutta hoidetaan.

Jos haluat oppia lisää rahasta, tule mukaan Rahailtaan™!

Jos haluat ymmärtää paremmin rahaa, saada parempia tuloksia taloudellisesti ja opettaa lapsellesikin enemmän rahasta, suosittelemme osallistumaan suosittuun Rahailtaan.

Rahailta on 3 tunnin mittainen iltavalmennus, jonka aikana oivallat itsestäsi ja rahasta enemmän kuin kenties koko tähänastisen elämäsi aikana yhteensä! Nämä opit kannattaa opettaa myös lapsellesi, halutessasi voit ottaa yli 15-vuotiaan lapsen mukaasi Rahailtaan.

Rahaillassa Varapuun päävalmentaja ja allekirjoittanut johdattaa sinut tutustumaan omaan sisäiseen Rahatarinaasi™. Ymmärrät mikä se on, miten se pitää sinut tällä hetkellä kiinni siinä pisteessä, jossa nyt olet sekä miten voit päivittää sitä vauraampaan versioon.

Valmennuksen aikana pääset lisäksi tutustumaan KultaEevan toimitusjohtajan ja menestyneen yksityissijoittajan Ilkka Hikipään avulla rahan tarinaan. Ymmärrät mistä raha tulee ja miten se päätyy taskuusi.

Rahaillassa…

  • Kuulet mikä on rahan tarina: mistä raha tulee (ja miten se päätyy taskuusi).
  • Tiedostat mikä on sisäinen Rahatarinasi™ ja millä tavoilla se yrittää pitää sinut jumissa siinä taloudellisessa tilanteessa missä nyt olet.
  • Ymmärrät miten vaurastuvien Rahatarina eroaa muista ihmisistä.
  • Opit miten voit päivittää Rahatarinasi nykypäivän uudistettuun versioon.
  • Kuulet mihin vauraat ja vaurastuvat sijoittavat rahojaan tällä hetkellä.
  • Tiedostat 2 pahinta virhettä, mitä talouskriisin lähestyessä voi tehdä.
  • Opit 3 asiaa, jotka vaurastumiseen tarvitaan. Tiedät heti mihin juuri sinun on keskityttävä nyt
  • Saat kuulla yhdestä sijoituskohteesta, joka on historiallisesti selvinnyt kaikista kriiseistä jo 5000 vuoden ajan!

Järjestämme Rahailta-valmennusta keväisin ja syksyisin eri paikkakunnilla, valittavanasi on myös verkkokurssi.

Tutustu Rahailtaan ja varmista paikkasi mukaan täältä ››

Tutustu ja varmista paikkasi Rahailtaan ››

Nähdään Rahaillassa!

Valmennusterveisin,

Mikko Sjögren
Valmennusyhtiö Varapuun perustaja ja päävalmentaja

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä teksti on julkaistu blogissamme alunperin 17.3.2016. Päivitetty 3.7.2020.

sisään Rahankäyttö
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Uusi tieteenhaara: Rahankäyttö on tunnelaji, jonka voi oppia