skip to Main Content
Onko Rikastuminen Riistämistä?

Onko rikastuminen riistämistä?

Kaikille meille on syntynyt median kautta tietty mielikuva taloudellisesti hyvin pärjänneistä ihmisistä. Monta kertaa heidät esitetään ahneina ihmisinä, jotka ovat riistäneet oman taloudellisen hyvinvointinsa toisten ihmisten selkänahasta. Eli ajattelemme, että jonkun henkilön menestys on poissa joltain toiselta. Mutta meneekö se oikeasti noin? Miksi taloudellinen vaurastuminen aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia ja jopa kateutta? Tekeekö rikastuminen kaverista mulkun?

Mihin taloudellinen menestys usein pohjautuu?

Ensinnäkin, taloudellinen menestys pohjautuu useimmiten hyvään ja kannattavaan yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa. Yleensä varallisuus perustuu jonkin tyyppiseen bisnekseen. Bisnestä taas on vaikea harjoittaa kannattavasti ilman, että teet yhteistyötä muiden ihmisten kanssa. Tarvitset henkilökuntaa tuottamaan myymiäsi tuotteita tai palveluja. Ja totuushan on se, että parhaimman taloudellisen lopputuloksen saat, kun sinulla on motivoitunut ja tyytyväinen henkilökunta mukana toiminnassasi. Yhtälailla asiakkaatkin ovat ihmisiä, ja sama pätee silläkin puolen. Tyytyväinen asiakas ostaa useimmiten enemmän ja markkinoi yrityksesi toimintaa myös muille asiakkaille. Eli toisin sanoen, menestyt parhaiten silloin kun pidät hyvän huolen muista ihmisistä ympärilläsi.

Mitä kertyneellä varallisuudella voidaan tehdä?

Toiseksi, mitä sillä kertyneellä varallisuudelle voidaan tehdä. Jos katsomme eri hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa ja niiden rahoitusta, monen taustalta löytyy ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella menestyneet ja vaurastuneet. He haluavat jakaa omaa menestystään muille ja muiden hyvinvoinnin parantamiseksi ja siksi rahoittavat näiden järjestöjen toimintaa.

Raha ei muuta ihmistä, se vain korostaa jo olemassa olevia piirteitä

Raha ei muuta ihmistä. Raha ja taloudelliset resurssit vain vahvistavat sitä millainen ihminen on ollut jo alkujaan. Raha tai rikastuminen ei siis tee kenestäkään mulkkua. Menestyminen ei tarkoita ahneutta. Tämä on tärkeää tiedostaa siksi, että jos meillä oikeasti on aiemmin kuvattu stereotypia taloudellisesti menestyneestä ihmisestä, se saattaa vaikuttaa alitajuisesti meidän omaan toimintaamme ja sitä kautta meidän menestykseemme.

Nähdään raha positiivisena resurssina, jolla saamme rakennettua itsellemme ja ympärillämme oleville ihmisille hyvää. Ei kadehdita kaverin menestystä vaan mieluummin kysytään häneltä neuvoa, että miten hän on menestyksensä rakentanut.

Valmennusyhtiö Varapuun valmennuksissa sosiaalisella ympäristöllä ja kanssavalmentautujilla on suuri merkitys. Valmennuksissa opit tuntemaan muita eteenpäin pyrkiviä ihmisiä jotka osaltaan kannustavat ja sparraavat sinua eteenpäin. Menneiden vuosien aikana valmentautujien kesken on rakentunut myös menestyneitä yhteistyöbisneksiä. Tervetuloa mukaan eteenpäin pyrkivään ja mukavaan yhteisöön!

Ota ensiaskeleesi kohta taloudellisesti tasapainoista tulevaisuutta päivittämällä rahataitosi!

Päivitä Rahataitosi™ -valmennukseen olemme keränneet ne parhaat arkielämän työkalut sekä hyvät toimintamallit, joilla me ja asiakkaamme olemme saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi.

Haluaisitko sinä oppia päivittämään rahataitosi ja saada tietoosi yksinkertaiset työkalut vaurastumiseen? Opit muun muassa nämä Päivitä Rahataitosi -valmennuksessa!

Ilmoittaudu valmennukseen täältä.

Päivitä Rahataitosi -valmennus on neljän tunnin valmennus, jonka aikana opit yksinkertaisia vinkkejä oman rahatilanteesi päivittämiseksi. Katso tästä linkistä sinulle sopivin paikka ja ajankohta ja klikkaa itsesi valmennukseen mukaan.

Koska tavoitteenamme on saada mahdollisimman monta henkilöä tälle itsensä kehittämisen ja oman talouden kasvumatkalle mukaan, olemme kynnyksen madaltamiseksi pudottaneet hinnan mahdollisimman alas. Tarkista tarjoushintasi ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Koska olemme niin varmoja, että saat valmennuksesta oikeasti käytännön hyötyä, annamme valmennukselle täyden rahat takaisin -takuun. Eli jos valmennuksessa käytyäsi olet sitä mieltä, että siitä ei ollut sinulle hyötyä niin saat rahasi takaisin.

Nyt ei ole enää oikeastaan mitään muuta riskiä kuin se, että et tulekaan valmennukseen ja jäät jostain hyvästä ja hyödyllisestä paitsi.

Tutustu Päivitä Rahataitosi -valmennukseen ja varmista paikkasi ››

Tervetuloa valmennukseen!

Valmennusterveisin,

Petri Wirzenius Entinen ulosottovelkojen maksaja, nykyinen Rahataidonvalmentaja™, joka on auttanut satoja ihmisiä parantamaan talouttaan konkreettisin työkaluin.

 

 

 

 

 

 

 

 

P.S. Tutustu uuteen Päivitä Rahataitosi™ -valmennukseen ja varmista paikkasi erikoishintaan täältä ››

Jaa palautteesi tai kommenttisi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top