Tapahtuuko talousromahdus tänä vuonna?

 

2016 vuosi on muuttanut salaliittoteoriat todeksi: keskuspankit ovat manipuloineet markkinoita, median kyselyiden tulokset on todistettu virheellisiksi ja saksalaispankki on vääristänyt hopeamarkkinoita. Mihin tämä johtaa?

 

tapahtuuko-talousromahdus-ta%cc%88na%cc%88-vuonna-saksa

 

Katsomalla subjektiivisesti ympöivää maailmaa, voimme huomata mielenkiintoisia trendejä. Samaan aikaan kaikki on menossa parempaan suuntaan. Mutta samaan aikaan kaikki on menossa päin helvettiä.

Mistä on oikein kyse?

 

Murroksesta

 

1890-luvulla eräs ennustaja oli tutkinut trendejä ja havainnut, että New Yorkissa hevosten määrä oli kasvanut nopeasti. Hevosten myötä myös hevosen lannan määrä oli luonnollisesti kasvussa.

Hän teki johtopäätöksen, että tätä vauhtia vuoteen 1930 mennessä koko New York on täynnä hevosen sontaa. Näinpä ei käynyt vaan Henry Ford keksi kuluttajahintaisen automobiilin.

Nyt 2000-luvulla olemme samankaltaisten, mutta erilaisten muutosten äärellä. Ihmisten arvomaailma on kovalla koetuksella kansojen sekoittumisen ja globalisaation seurauksena. Tietotulva ja työelämän muuttuvat tarpeet pakottavat unohtamaan entiset mallit, oppimaan ja sopeutumaan uusiin tapoihin.

 

Pelin säännöt on muuttuneet

 

Alati avoimemmassa maailmassa konservatiiviset organisaatiot vetävät viimeisiään tai niiden on keksittävä itsensä uudestaan. Nopeasti kehittyvät pienet tiimit ja startupit pystyvät hyvin nopeasti muuttumaan ja menemään jopa nopeasti talousjättien ohi.

Enää ei ole yhtään ihmeellistä, että joku teettää esimerkiksi omia www-sivuja 15-vuotiaalla yrittäjällä. Se voi olla hinta-laatu-suhteeltaan jopa parasta, mitä markkinoilta voi rahalla ostaa.

Kaikki nämä muutokset aiheuttavat hermostuneisuutta sekä johtajissa, että tavallisissa ihmisissä. Katso vaikka Brexitä tai Yhdysvaltojen vaaleja.

 

Hermostuneisuus voi levitä ja kasvaa peloksi

 

Meille kaikille on nykyään normaalia, että kenet tahansa tällä planeetalla saa kiinni 10 sekunnissa yhdellä puhelinsoitolla. Meille on täysin normaalia, että istumme 8 tuntia metallisessa tuubissa ja sen jälkeen olemme paskattomassa New Yorkissa. Jos lento myöhästyy 15 minuuttia, se ei ole enää normaalia. Jos poikkeamme normista, se hermostuttaa meitä.

Se on täysin inhimillistä. Ja koska markkinoilla ostot ja myynnit tekee yksittäiset ihmiset, siellä voidaan ottaa oppia massapsykologiasta.

Markkinoita ajaa karkeasti kaksi tunnetta: ahneus ja pelko. Jos vaikkapa jonkun osakkeen hinta on halpa, se on houkutteleva ostos. Kun sen osakkeen hinta on noussut riittävästi, ensin nousee hermostuneisuus, että enää se ei voi kauaa nousta ja sitä aletaan pikkuhiljaa myydä.

Kun osakkeen kurssi alkaa laskea, hermostuneisuus voi kasvaa epäuskon kautta peloksi, joka leviää eteenpäin ja saattaa aiheuttaa massamyynnin.

Tämä tapahtui esimerkiksi vuonna 2008, jolloin Yhdysvaltojen osakemarkkinan arvo tippui puoleen puolessa vuodessa.

Mitä mieltä olet nykyisistä markkinoista? 

 

Mikä on vallitseva tunnetila taloudessa: Ajaako taloutta nyt enemmän ahneus vai menettämisen pelko?

Katsokaamme 100 vuoden historiaa Amerikan osakemarkkinoilta:

 

Tapahtuuko talousromahdus tänä vuonna?
Inflaatiokorjattu kuvaaja Dow Jones -indeksin 100 vuoden historiasta. Lähde: macrotrends.net

 

Kuvaajassa harmaat pystyviivat kuvastavat Yhdysvaltojen taantumia. Voit huomata, että taantumia on tapahtunut kohtuu tasaisesti vuosien varrella. Viime taantuman päättymisestä on kulunut yllättävän kauan – 7 vuotta.

Romahdukset ovat osa markkinataloutta ja ne kuuluvat siihen. Ihmisillä tulee aina se ahneuden tunne, että tällä kertaa asiat ovat toisin, nyt se ei voi ikinä enää romahtaa. Kiimassa sitten ostetaan sellaisia sijoituksia, joiden markkina-arvo ei ole enää yhteydessä reaaliarvoon ja kun se on noussut riittävän kauan ylös, iskee hermostuneisuus, ja se tulee alas.

Tämä markkinoiden syklisyys on hyvä asia sijoittajalle, mutta huono asia ihmisille, jotka eivät ole siihen varautuneet.

Oikeastaan parempi kysymys kuin, että tapahtuuko talousromahdus tänä vuonna on se, että kun se romahdus tulee seuraavan kerran, oletko vaurautunut? Oletko opetellut pelin uudet säännöt? Onko varallisuutesi turvassa?

 

 

sisään Sijoittaminen
Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi
Onko virtuaalivaluutat ja lohkoketjuteknologia suurin mullistus sitten internetin?