Yritys

kuva valmennuksesta - Yritys ja yhteystiedot

 

Valmennusyhtiö Varapuu

 

Huominen on aina mysteeri. Parhaimmillaankin tiedämme siitä sen, että se tulee. Millaisena, se jää nähtäväksi. Toive on tietenkin hyvinvoivan huomisen puolesta. Rohkaisemme tekemään huomisen – ja ylihuomisenkin – eteen kaiken sen, minkä pystyy. Silloinkin, kun kaikki on periaatteessa hyvin. Hyvinvointia kun voi rakentaa vain ylijäämästä.

Kehotamme oman elämänlaatusi varmistamiseen pitkällä tähtäimellä, sekä asioiden yksinkertaistamiseen. Uskomme, että sinä saat tuloksia silloin, kun ohjeet ovat ymmärrettävässä muodossa. Viihdyttävyyskään ei ole pahitteeksi. Oikeanlainen, kokenut seura kruunaa kattauksen.

Siksi kaikki, mitä sinulle teemme, on suunniteltu tavalliselle ihmiselle ja tavallisen ihmisen sanavarastolle sekä maailmankuvalle. Varapuun kanssa et tarvitse tilastotieteen tutkintoa rakentaaksesi hyvinvoivan, vauraan elämän.

Tule viihtymään omaan hyvinvointiisi ja vaurastumiseesi tähtäävissä valmennuksissamme ja tutustu helppokäyttöisiin verkkotyökaluihimme.

Siitä se elämänlaatu lähtee – että opettelukin on nautinto ja huomenna hymyilyttää vielä enemmän kuin tänään.

Rahankäytön, sijoittamisen ja vaurastumisen valmennuksia. Puhumassa mm. Suomen Pankin, Pörssisäätiön, Talouden Tietotoimiston, Finanssialan Keskusliiton, Suomen Vuokranantajien ja Suomen Yrittäjäyhteisön (nyk. Nordic Business Forum) tapahtumissa. Ollut mukana Planagon kanssa kehittämässä ja rahoittamassa Money Flow Challenge -talouspeliä. ( Ensimmäinen digitaalinen ja pelillinen oppimissisältö, joka täyttää 2017 voimaan tulevan oman talouden opetussuunnitelman)

Yhteystiedot:

Valmennusyhtiö Varapuu
Puhelin 020 7353422
Viinikankatu 51 B
33800 TAMPERE
Y: 0757189-3

Hallinto

Liiketoimintaan liittyvät asiat
Jussi Parviainen 0207353425
Päävalmentaja ja Hallituksen puheenjohtaja
Mikko Sjögren

Myynti ja Valmennusvastaavat:

Marko Rasinmäki 0207353422
Patrik Laitila 0207353423

Mail: etunimi@varapuu.fi
myynti@varapuu.fi
laskutus@varapuu.fi

Verkkolaskujen yhteystiedot:

Laskutus: 020 7353428

OVT-tunnus: 003707571893
Välittäjä: Maventa Oy
Välittäjätunnus: 003721291126
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH

Mikäli ette vielä pysty lähettämään laskuja sähköisesti, pyydämme toimittamaan paperiset ostolaskut osoitteella:

Sjögren-Yhtiöt Oy
07571893
PL100
80020 Kollektor Scan

  • Sarjanumeron tulee olla jokaisen laskun osoitekentässä, ei vain kuoressa
  • Käytä tekstin värinä aina vain mustaa
  • Lähetä skannaukseen vain laskuja liitteineen
  • Älä käytä niittejä

Valmennusyhtiö Varapuu ei ole sijoitusneuvonta- tai sijoituspalveluita tarjoava yritys.

mautic is open source marketing automation