Irti veloista - Miten saada kivireppu selästä matkallasi kohti unelmiasi

Velka koskettaa meitä kaikkia

Velka on sana, joka herättää monenlaisia tunteita. Joillekin se on positiivinen, tai vähintään neutraalia asia, kuten asuntolaina, joka on mahdollistanut oman kodin hankinnan. Samaan aikaan, toisille velka saattaa olla alleen musertava taakka, joka muistuttaa menneistä päätöksistä ja virheistä.

Vaurastumisen kaava = Rahaa x aikaa x korkoa korolle kasvu, tarkoittaa käytännössä sitä, että sinä sijoitat rahaa, saat rahalle korkoa korolle tuottoa jolloin aika tekee töitä sinun taloudellisen kasvusi puolesta. Mikäli sinulla onkin sijoitusten sijasta velkaa, josta sinä maksat korkoa, tarkoittaakin se sitä, että sinä vaurastutatkin sinun rahoillasi jotakuta toista, eli kaava toimiikin sinua vastaan.

Mikäli sinä haluat saada taloudessasi parempia tuloksia ja edetä kohti taloudellista hyvinvointia, on tärkeää, että saat rahasi tekemään töitä sinun vaurastumisesi puolesta. Siinä tilanteessa velka on kuin kivireppu selässäsi matkallasi kohti tavoitteitasi. Se ei välttämättä estä sinua kulkemasta eteenpäin, mutta tekee matkastasi huomattavasti raskaamman.

Tässä artikkelissa pureudumme kolmeen kysymykseen:

  1. Miksi velkaantuminen on niin yleistä?
  2. Miten velka vaikuttaa arkeemme ja talouteemme?
  3. Millä tavoin velasta voi päästä eroon – ja miten sen syntymistä voi ennaltaehkäistä?

Tavoitteena ei ole tuomita ketään, vaan auttaa sinua ymmärtämään velan mekanismeja ja löytämään käytännön keinoja keventää omaa “kivireppuasi”.

Miksi velkaantuminen on niin yleistä?

Velkaantuminen ei ole pelkästään yksilön huonoja päätöksiä. Se on yhdistelmä:

  • henkilökohtaisia valintoja,
  • sosiaalisia normeja ja
  • ympäristön luomia houkutuksia.

1. Välitön tarpeiden tyydyttäminen

Nykykulttuuri rohkaisee meitä saamaan heti sen, mitä haluamme. Jos tarvitset uutta puhelinta, sohvaa tai televisiota, vaihtoehto “säästä ja osta myöhemmin” jää helposti kakkoseksi. Kaupan kassa ehdottaa maksusuunnitelmaa – usein siitäkin huolimatta, vaikka olit valmistautunut maksamaan oston kertamaksulla.

Tutkimusten mukaan maksaminen käteisellä tuntuu epämiellyttävämmältä kuin kortilla tai luotolla maksaminen. Kun luovut seteleistä, koet todellisen menetyksen. Kun taas vilautat korttia tai klikkaat “osta osamaksulla”, tunnetta ei synny. Tämä tekee velanotosta helpompaa – ja juuri siksi kauppias sitä meille tyrkyttää. Tutkimusten mukaan ostat todennäköisesti kalliimman tuotteen luotolle, kuin olisit ostanut käteisellä.

2. Kulutuksen sosiaalinen normi

Velka ei ole vain rahoitusväline, se on usein myös maineen ja statuksen rakentaja. Kodin, auton, vaatteiden ja lomien avulla viestimme ulospäin, että olemme menestyneet. Ja koska normi ympärillämme sanoo, että “parempi, isompi ja hienompi on tavoittelemisen arvoista”, velka tarjoaa helpon väylän näyttää hyvältä, ainakin ulospäin.

3. Tulojen kasvu ei ratkaise

Yksi harha on ajatella, että suuremmat tulot automaattisesti helpottavat tilannetta. Käytännössä käy usein päinvastoin. Kun tulot kasvavat, myös kulut kasvavat samassa tahdissa – joskus jopa nopeammin. Jos sinulla ei ole taloudellista liikkumavaraa, suuretkin tulot voivat tarkoittaa taloudellista ahdinkoa ja suurta stressiä.

4. Elämän odottamattomat käänteet

On myös tilanteita, joissa velka ei synny halusta, vaan pakosta. Työttömyys, sairastuminen, avioero tai onnettomuus voivat hetkessä romahduttaa talouden. Mikäli ei ole minkäänlaista taloudellista reserviä, eli puskuria olemassa, velka voi tällöin olla ainoa tapa selvitä välttämättömistä kuluista. Mutta se kasvattaa samalla painetta ja vähentää talouden liikkumavaraa.

Miten velka vaikuttaa arkeen?

Velka ei ole pelkkä kuukausittainen maksu sinun tililläsi, se on tunne, joka seuraa mukana arjessasi.

  • Stressi ja ahdistus

Jos kohonneista kustannuksista johtuen raha ei meinaa riittää ruokaan, laskuihin tai lainanhoitokuluihin, koet syvää turvattomuutta.

  • Vapauden rajoittuminen

Kun suuri osa tuloista menee kiinteisiin kuluihin (asuminen, lainanhoito, välttämättömät menot), joustoa ei jää. Pienikin muutos, kuten asuntolainan koron tai sähkön hinnan nousu voi kaataa sinun koko talouden.

  • Menneisyyden paino

Jokainen velanlyhennys on muistutus menneistä valinnoista. Raha, joka voisi tukea tämän päivän hyvinvointia tai tulevaisuuden unelmia, kuluukin sinun eilisen päätösten maksamiseen.

Velka syö siis enemmän kuin euroja – se syö myös sinun mielenrauhaasi ja vapautta .

Miten velasta pääsee tehokkaasti eroon?

Velan vähentäminen vaatii kahta asiaa. Sinulla tulee olla ylijäämäinen talous, eli rahaa on jäätävä elämisen kustannusten jälkeen velkojen lyhtentämiseen. Sinulla tulee olla suunnitelma ja toimintamalli velkojen lyhentämiseksi tehokkaasti.

Velkojen tehokkaaseen vyöryttämiseen on kaksi toimivaa tekniikkaa.

Lumipallotekniikka

  • Listaa kaikki velkasi pienimmästä suurimpaan.
  • Maksa kaikista muista minimilyhennys, mutta panosta kaikki ylimääräinen rahasi pienimmän velan maksamiseen.
  • Kun pienin on maksettu, siirrä siihen käyttämäsi summa seuraavaan velkaan.

Plussat: Nopeita onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan. Miinukset: Ei aina matemaattisesti edullisin tapa.

Lumivyörytekniikka

  • Listaa velkasi korkojärjestykseen, korkeimmasta alkaen.
  • Maksa kaikista muista minimilyhennys, mutta panosta kaikki ylimääräinen rahasi kalleimman velan lyhentämiseen.

Plussat: Matemaattisesti edullisin tapa, säästää korkokuluissa. Miinukset: Suurten velkojen maksaminen voi viedä vuosia, jolloin motivaatio voi kärsiä.

Meiltä kysytään usein, kumpi tapa on juuri sinulle parempi? Se, jonka pystyt käytännössä  toteuttamaan. Jos tarvitset nopeita onnistumisia → lumipallo. Jos jaksat pitkän projektin → lumivyöry.

Miten velkaantumista voi välttää?

1. Tunnista arvosi

Kun tiedät, mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää, et sorru yhtä helposti kulutukseen, joka palvelee vain statusta. Iso talo saattaa näyttää hyvältä ja antaa menestyksekkään kuvan sinusta. Mutta, jos keskeisenä arvonasi on vapaus tai aika perheen kanssa – hiukan pienempi talo ja sen myötä pienempi asuntolaina antaa enemmän vapautta ja mahdollisuuden viettää enemmän aikaa töiden sijasta oman perheesi kanssa.

2. Rakenna puskuri

Yllättävät kulut eivät kysy lupaa. Astianpesukone, auto tai sairastunut lemmikki voi pakottaa ottamaan velkaa, jos puskuria ei ole. Jo pienikin säästötili antaa turvaa, luo mielenrauhaa ja vähentää velan riskiä. Mutta, tällä on myös tärkeä psykologinen merkitys. Kun varaudut tulevaan, muutat oman ajattelusi reagoivasta ennakoivaksi. Samalla, kun varaudut tulevaisuuden yllätyksiin, vähennät noiden yllätysten todennäköisyyttä

3. Säästä hankintoihin etukäteen

Kun varaat rahaa tuleviin isoihin hankintoihin, et joudu maksamaan menneisyyden valintoja vielä vuosia eteenpäin. Näin raha voi palvella tätä päivää ja tulevaisuutta – ei sinun eilisiä tarpeita ja valintoja. Kuten aikaisemmin totesimme, velaksi ostamalla ostat todennäköisesti kalliimpaa kuin ostaisit, jos olisit säästänyt rahat etukäteen. Siksi etukäteen säästäminen tulee monella tavalla edullisemmaksi.

4. Arvioi “riittävän hyvä”

Tarvitseeko kaiken olla suurinta ja hienointa? Vai voisiko pienempi tai yksinkertaisempi ratkaisu palvella paremmin vapautta ja joustoa? Sen sijaan, että ostaisit aina hienointa tai kalleinta mihin rahkeesi ja rahasi riittävät, ostaisitkin vaihtoehdon joka on sinulle riittävä.

5. Keskustele rahasta

Velka menettää voimansa, kun siitä puhutaan avoimesti. Perheessä, ystävien kanssa tai asiantuntijan avulla keskustelu auttaa näkemään vaihtoehtoja.

Lopuksi

Velka voi olla kivireppu, joka tekee elämästä raskaampaa. Se voi myös olla hyödyllinen työkalu, jos se mahdollistaa kodin tai investoinnin, joka tukee arvojasi ja tavoitteitasi. Ratkaisevaa on se, hallinnoitko sinä velkaa – vai hallitseeko velka sinua.

Kun tunnistat omat arvosi, pidät kiinni puskurista ja teet suunnitelman, voit keventää reppuasi ja vapauttaa tilaa tärkeille asioille. Lopulta kyse on vapaudesta: vapaudesta valita, mitä teet rahallasi ja elämälläsi.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Cras sed sapien quam. Sed dapibus est id enim facilisis, at posuere turpis adipiscing. Quisque sit amet dui dui.

Call To Action

Stay connected with news and updates!

Join our mailing list to receive the latest news and updates from our team.
Don't worry, your information will not be shared.

We hate SPAM. We will never sell your information, for any reason.